Uploaded June 2026 | Updated September 2026, 2 weeks ago
Nyt tulee kehuja. Vultures on himputin hyvä Resident Evil -seikkailujen henkeä huokuva vuoropohjainen taktiikkapeli, joka imaisi meikäläisen todella sukkelasti. En odottanut tästä kummoista elämystä ja kyllähän alkuun riittikin naristavaa, mutta hiljalleen pelin jekkuihin tottui ja ne avautuivat aivan uudella tavalla. Ja niin siitä kasvoikin erittäin nautittava kokemus, joka onnistui puhumaan minulle kauniisti omaa haulikkoista kieltään.
Kahden kolumbialaisen kaveruksen tekemä peli hakee visuaalista inspiraatiotaan PlayStation 1 -aikakaudesta ja silloisista kauhuseikkailuista. Paha pöpö on päässyt karkuun, joten Vultures-soturitiimi lähtee baanalle selvittämään viruksen alkulähteitä. Kahden eri taistelijan hieman erilaiset kyvyt ja pelaajan valittavissa oleva aseistus/varustus tekee tehtävistä sopivasti erilaisia, ja vihollislaumatkin ovat sopivan haastavia. Kunnon aseitahan on tietysti aina liian vähän, joten iso osa peliä onkin jekkuilua ja temppuilua, että miten viholliset saa kaadettua mahdollisimman taloudellisesti.
Onhan tässä myös ongelmia. Bugeja piisaa ja joskus ne vaativat tilanteen uudelleenlatauksen. Onneksi peli tallentaa automaattisesti vähän väliä. Joskus ongelmat vaativat myös pähkäilyä ja seassa on pari ärsyttävää puzzleakin, joiden ratkaisut etsin vain tylysti suoraan netistä. Pitäkää puzzlenne, antakaa minun ratkoa tehtäviä aseilla eikä aivoilla. Paitsi zomppiaivoilla.
Todettakoon, että meikähän pelasi tämän lopulta läpi. Niin hyvä se on. Kaikkine bugeineenkin ja muinaisvisuaaleineen.
Saa kanavan tilatakin, se olisi kovin ystävällistä: youtube.com/@pelikopteri?sub_confirmation=1
Lisää peliarvosteluja: youtube.com/playlist?list=PLT5QfuMv_yIlsre_kFM-tJDJbASkcXZI6
Tilaa hyvä lehti: retrorewind.fi/tilaa
Pelikopteri esittää
(C) 2026 Mediapalvelut
Yhteistyössä: V2.fi
Toimittaja: Jukka O. Kauppinen
Grafiikka: Niklas Isberg
Intro/outro: Saku Tiainen, Antti Miettinen, Kraku
facebook.com/pelikopteri
v2.fi
Vultures - Scavengers of Death
Team Vultures / Firesquid Games
PC
https://firesquid.games/games/vultures-scavengers-of-death
#pelikopteri #jukkaokauppinen
--
Tilaa toki kanava: youtube.com/@pelikopteri?sub_confirmation=1
--
Kaikki Pelikopterin ohjelmat: youtube.com/playlist?list=PLT5QfuMv_yIlJ6fR8EDdP4r92JPInt9fg
Kaikki peliarvostelut: youtube.com/playlist?list=PLT5QfuMv_yIlsre_kFM-tJDJbASkcXZI6
Kaikki Pelivatkain-retrovideot: youtube.com/playlist?list=PLT5QfuMv_yInNG4Bu-0lUQ4nuC6AwVAPb
Pelivideoita: youtube.com/playlist?list=PLT5QfuMv_yIkKAr25h0sTXblXEsC4H5df
--
Löydät meidät myös Facebookista: facebook.com/pelikopteri