Uploaded December 2017 | Updated September 2026, 3 hours ago
Rakkauden voi löytää monesta paikasta, myös MMO-peleistä.
I hope ye like it!
Korpsin kanava, Korpparis channel: youtube.com/user/thekokkis99/featured
Video on myös osa AMV.fi:n Discord-kanavalla järjestettyä Secret Santa -projektia vuodelle 2017, jossa meille arvottiin editoitava henkilö jolle video editoidaan. Editoitava henkilö sai itse antaa listan asioista, joita haluaisi AMV:ssä nähtävän.
Itselleni täksi henkilöksi päätyi Korps tai paremmin tunnettuna Korppari, joka toivoi Juha Tapiota ja Chuunibyouta.
Chuuni mulla oli alunperin mielessä kunnes tajusin että se anime ei inspannut editointifiilistä mulle. Vaihdoin konseptia onneksi suht alussa ja lähdin toteuttamaan videota vasta katsomastani animesarjasta, Net-juu no Susumesta.
Sarja toimi huomattavasti paljon paremmin ja inspis editoida oli huomattavasti kovempi mitä aiemman suunnitelman kanssa. Alunperin mulla oli tarkoitus käyttää artistin "Ohikiitävää" -nimistä biisiä, mutta se ei sopinut lähdemateriaalin kanssa. Kun kävin läpi Tapion diskografiaa, hänellä oli eräs toinen hempeämpi ja enemmän Netojuun alkuperäistarinaa mukaileva kappale Kaksi puuta. Se oli kuin tehty tätä animea varten, joten editointi ja sen konseptin luominen oli huomattavasti helpompaa.
Kiitos Korppari sulle että sain editoida jotain erilaisempaa yleiseen "outo biisi, outo anime" -konseptiin.
Kiitos beta-avusta näille henkilöille:
Kira: youtube.com/user/Kirarell
Evegurumi: youtube.com/user/Eewyi4
MämmiKunniaan: youtube.com/user/MammiKunniaan2
MKtsudo: youtube.com/user/MKtsudo
Erityiskiitos Chu!Bam!Pow! -kanavan Chu:lle, joka sai meidät katsomaan MMO Junkien. Ilman häntä tämä AMV ei olisi toteutunut.
THE SAME STUFF IN ENGLISH, BECAUSE REASONS:
You can find love from many places, even in MMOs.
I hope ye like it!
The video is a part of AMV.fi:s Discord-servers Secret Santa 2017 -project, where you make an AMV for a certain (randomizer selected) user of that Discord with their picks for source material (anime and songs etc).
I was the editor for Korppari, who wanted Juha Tapio and Chuunibyou to be edited together... well, things happened and Chuuni was dropped out of the equation after few weeks of not doing anything. Tho, the singer still remained.
So, I changed the anime and the song from that artist. My first plan was to use "Ohikiitävää (To dash forward)" with Chuunibyou, but when thinking, Ohikiitävää didn´t work out well with my new anime pick, Netojuu no Susume. So I needed to find a new song from that artist and then, "Kaksi Puuta" (Two Trees) was found. The song is like its made for this anime and it made the editing process so much easier.
And with this, i thank you Korppari for giving me a chance to do something different than usual. A bit fluffy AMV.
Beta-testers to this video were:
Kira: youtube.com/user/Kirarell
Evegurumi: youtube.com/user/Eewyi4
MämmiKunniaan: youtube.com/user/MammiKunniaan2
MKtsudo: youtube.com/user/MKtsudo
Also, a special thanks to Chu from a channel called Chu!Bam!Pow!, who gave Netojuu no Susume for me to watch. Without you, this AMV wouldn´t be what it is right now.
Rakkauden voi löytää monesta paikasta, myös MMO-peleistä.
I hope ye like it!
Korpsin kanava, Korpparis channel: youtube.com/user/thekokkis99/featured
Video on myös osa AMV.fi:n Discord-kanavalla järjestettyä Secret Santa -projektia vuodelle 2017, jossa meille arvottiin editoitava henkilö jolle video editoidaan. Editoitava henkilö sai itse antaa listan asioista, joita haluaisi AMV:ssä nähtävän.
Itselleni täksi henkilöksi päätyi Korps tai paremmin tunnettuna Korppari, joka toivoi Juha Tapiota ja Chuunibyouta.
Chuuni mulla oli alunperin mielessä kunnes tajusin että se anime ei inspannut editointifiilistä mulle. Vaihdoin konseptia onneksi suht alussa ja lähdin toteuttamaan videota vasta katsomastani animesarjasta, Net-juu no Susumesta.
Sarja toimi huomattavasti paljon paremmin ja inspis editoida oli huomattavasti kovempi mitä aiemman suunnitelman kanssa. Alunperin mulla oli tarkoitus käyttää artistin "Ohikiitävää" -nimistä biisiä, mutta se ei sopinut lähdemateriaalin kanssa. Kun kävin läpi Tapion diskografiaa, hänellä oli eräs toinen hempeämpi ja enemmän Netojuun alkuperäistarinaa mukaileva kappale Kaksi puuta. Se oli kuin tehty tätä animea varten, joten editointi ja sen konseptin luominen oli huomattavasti helpompaa.
Kiitos Korppari sulle että sain editoida jotain erilaisempaa yleiseen "outo biisi, outo anime" -konseptiin.
Kiitos beta-avusta näille henkilöille:
Kira: youtube.com/user/Kirarell
Evegurumi: youtube.com/user/Eewyi4
MämmiKunniaan: youtube.com/user/MammiKunniaan2
MKtsudo: youtube.com/user/MKtsudo
Erityiskiitos Chu!Bam!Pow! -kanavan Chu:lle, joka sai meidät katsomaan MMO Junkien. Ilman häntä tämä AMV ei olisi toteutunut.
THE SAME STUFF IN ENGLISH, BECAUSE REASONS:
You can find love from many places, even in MMOs.
I hope ye like it!
The video is a part of AMV.fi:s Discord-servers Secret Santa 2017 -project, where you make an AMV for a certain (randomizer selected) user of that Discord with their picks for source material (anime and songs etc).
I was the editor for Korppari, who wanted Juha Tapio and Chuunibyou to be edited together... well, things happened and Chuuni was dropped out of the equation after few weeks of not doing anything. Tho, the singer still remained.
So, I changed the anime and the song from that artist. My first plan was to use "Ohikiitävää (To dash forward)" with Chuunibyou, but when thinking, Ohikiitävää didn´t work out well with my new anime pick, Netojuu no Susume. So I needed to find a new song from that artist and then, "Kaksi Puuta" (Two Trees) was found. The song is like its made for this anime and it made the editing process so much easier.
And with this, i thank you Korppari for giving me a chance to do something different than usual. A bit fluffy AMV.
Beta-testers to this video were:
Kira: youtube.com/user/Kirarell
Evegurumi: youtube.com/user/Eewyi4
MämmiKunniaan: youtube.com/user/MammiKunniaan2
MKtsudo: youtube.com/user/MKtsudo
Also, a special thanks to Chu from a channel called Chu!Bam!Pow!, who gave Netojuu no Susume for me to watch. Without you, this AMV wouldn´t be what it is right now.
![[AMV] Love, Chuunibyo and Other Delusions - How a Chuuni Girl Fell In Love
aka. A Chunibyos Love Puzzle.
A very old and on-a-whim done project. I dont even remember where I sent it and did it get showings in anywhere, but eh, decided to publish this now. [AMV] Love, Chuunibyo and Other Delusions - How a Chuuni Girl Fell In Love](https://i.ytimg.com/vi/t_-pu4bXw40/mqdefault.jpg)
![[AMV] Helck - Universumin valtiaan perillinen
Universumin valtiaan perillinen on varsin merkillinen kaveri. Vetää kyllä porukkaa pataan kuten esi-isänsäkin, mutta on samalla yksi hyväntahtoisimmista ihmisistä, jonka tapaat.
Lähetin tän videon aikanaan Frostin AMV-kisaan vuonna 2024, mutta ei päässyt finaaliin.
Enpä ole tehnyt ennen tämmöistä toimintakomedia-videota, joten tuli tämäkin genre kokeiltua. [AMV] Helck - Universumin valtiaan perillinen](https://i.ytimg.com/vi/v089HhDISqQ/mqdefault.jpg)
![[Memongo AMV] Boku no Hero Academia - Iso I(zuku) - [Kesäkisa 2020]
Video oli mukana AMV.fi:n järjestämässä Nekoconin korvaavassa AMV-kesäkisa 2020 -kilpailussa.
Yhteistyövideo Muistilapun kanssa.
https://www.youtube.com/channel/UCHfsh-En5I5uecRrYj9t94w/featured
Supersankariksi ryhtymiseen ei tarvitse muuta kuin paljon tahdonvoimaa ja motivaatiota!
Izuku on hyvä todiste siitä!
Muistilappu:
Opin tämän projektin aikana kaikkea uutta, ja videota oli todella hauska työstää!
Dangojäbä:
Idea collabiin lähti puhtaasti allekirjoittaneen kynästä. Mulla oli tää idea ollut hautumassa hetken aikaa kun kuulin kappaleen radiosta ja lähdin tämän sanoituksia miettimään syvemmin että hetkonen, tässähän on ihan Dekun kuuloinen biisi. Miksi en lähtis tästä joskus videota tekemään kun tähän on jo suht eheä konseptikin valmiina. Noh, itse huomattavasti vähemmän BNHA:n animeversiota katsoneena, mutta mangan lukeneena heitin tarjouksen sellaiselle, joka sarjan minua paremmin tuntee, että Miten ois hahmoprofiilicollab Dekusta? ja siitä se sitten lähti. Ja kyllä sen tekeminen oli haasteista huolimatta erittäin hauskaa!
Collabit on siitä jänniä, että se motivaatio editoida on ihan erilainen ku sooloja tehdessä. Sooloissa sitä vaan lähtee tekemään jotain simppeliä, mutta collabeja yhdessä tehdessä on se jokin, mikä auttaa jaksamaan videon tekemistä sekä uuden oppimista, kuten olette aiemmista yhteistyövideoista huomanneet. Tässä sen myös näki: Jos olisin tän videon tehnyt yksin, en olis lähtenyt opettelemaan toisenlaista tyyliä maskata tai hionut jotain aivan vähäpätöistä suuta suppuun, vaan käyttänyt jotain kiertotietä, jolloin videosta olisi tullut ihan varmasti heikompi esitys. Collabeja tehdessä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että siinä haastetaan kaksi editoijaa toimimaan omasta editointityylistään poikkeavalla tavalla. Plussana siinä on, että kaksin tommosten tekeminen on vaa hauskempaa ja sitä on valmis kokeilemaan jotain uutta, mitä ei ole ennen kokeillut.
Betauksesta kiitokset:
Elfeni
Sawnah [Memongo AMV] Boku no Hero Academia - Iso I(zuku) - [Kesäkisa 2020]](https://i.ytimg.com/vi/vBCUhJTU9R8/mqdefault.jpg)
![[AMV] Tensei Shitara Slime Datta Ken - Blossoming Slime
Muistin, että tätä en oo julkaissut vielä YouTubessa. Tässä AMV, jonka tein ajatellen Hypeconin v. 2019 teemapalkintoa, mutta eipä se kisaamaan päässyt. [AMV] Tensei Shitara Slime Datta Ken - Blossoming Slime](https://i.ytimg.com/vi/vJLjQztfKdA/mqdefault.jpg)
![[T.N.T. (Jefre Akemire & Tsudo) AMV] Sateenkaaren värit [Multi-anime]
Jos kysytte kommenteissa mikä anime missäkin kohdalla, kuvauksen alla on lista niistä kaikista.
Duo, jolta ei odota näkevänsä kollaboraatiovideota.
Yukiconin “Ready, Steady, Edit! - AMV-editointi ruohonjuuritasolta” -ohjelmaa varten tehty AMV, jonka teimme yhteistuumin. Video käsittelee homoseksuaalisuutta tavalla, jonka tarkoitus on puhutella eikä suhtautua asiaan pelkällä huumorilla.
Kappaleessa teemana ja jopa opetuksena on ihmisten yhdenvertaisuus toisiinsa nähden seksuaalisesta suuntautumisestaan huolimatta. Kun ryhdyimme valikoimaan animea videolle, olikin selvä, että tarvitsemme seksuaalivähemmistöjä representoimaan oikeasti ja vakavasti ottaen heitä edustavia hahmoja. Kuitenkin, koska kappaleen teemana on yhdenvertaisuus, tuo videoon väriä myös aivan heteroilta vaikuttavat hahmot, koska miksi he eivät voisi olla samalla viivalla kuin homot ja lesbotkin? Me olemme kaikki vain ihmisiä, joilla on oikeus olla oma itsemme sukupuoleen, ihonväriin tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.
Vaikka videossa on tunnelmaa keventäviä kohtauksia, silti sen pääteema on sen vakavampi lähestymistapa yllämainittuun aiheeseen.
Videossa on myös välisoittojen aikana tekstejä, joissa käsitellään niin rakkautta kuin myös omana itsenään olemista. Tämän on tarkoitus voimaannuttaa katsojaa, mutta myös valmistaa häntä videossa tulevaan osuuteen itse videolla.
Käytetyt animet ilmestymisjärjestyksessä:
Used animes in chronological order:
Love Stage!
Strawberry Panic!
Sakura Trick
Ouran High School Host Club
Hibike! Euphonium
Panty & Stocking with Garterbelt
Young Black Jack
Junjou Romantica
Mirai Nikki
Kemono Friends
Boku no Hero Academia
Free! Iwatobi Swim Club
Hourou Musuko
Little Witch Academia
Kuzu no Honkai
Yuri!!! on Ice
Kappale: “Jokainen on vähän homo”
Esittäjä: Jukka Takalo
**Video on myös jaettu itse biisin tehneelle Jukka Takalolle, joka kehui teostamme.**
Tsudon kanava: https://www.youtube.com/user/MKtsudo [T.N.T. (Jefre Akemire & Tsudo) AMV] Sateenkaaren värit [Multi-anime]](https://i.ytimg.com/vi/vUnn_BfShPI/mqdefault.jpg)
![[AMV] Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo - Rave, Robots and A Forbidden Romance
This version here is an UNCENSORED version of the video you saw in Desucons AMV-contest.
I had to censor it because of the too graphic kill scene in the middle of it. Well, the main thing is that this video got into the finals.
Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo is my first Gundam Ive watched/have been watching since it started in the autumn of 2022. I hadnt edited anything for a year and wanted to see that if my skills in editing are full of bust and rust?
Why the song tho? Why a rave song? Because I wanted to REALLY challenge myself. Gabber is a genre I dont listen (or rave stuff in general), but when I heard this song in the Wappuradio of Oulu (RattoRadio), I saw myself nudging my head with the song, so thats why.
Ja sama suomeksi:
Tämä versio, joka on julkisena Tubessa on SENSUROIMATON versio siitä samasta videosta, joka oli Desuconin AMV-kilpailun finaalissa. Minun piti sensuroida tämä, koska videon ainoa tappokohtaus oli vastaavan mielestä liian väkivaltainen. Noh, pääasia on, että video nähtiin finaalissa, vaikkakin hieman vesitettynä.
Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo on minun ensimmäinen katsomani Gundam-sarja, jota olen katsonut siitä asti kun se alkoi syksyllä 2022. En ole tehnyt kokonaiseen vuoteen yhtään mitään AMV:tä, joten halusin nähdä, kuinka ruosteessa minun taidot oikein olivat.
Miksi sitten tämä kappale? Miksi reivikappale? Koska halusin TODELLA haastaa itseni. Gabber on minulle genre, jota en kuuntele (en kyllä kuuntele reivimusaa muutenkaan), mutta kun kuulin tämän kappaleen Oulussa järjestetyssä RattoRadio-wappuradiossa, huomasin itseni heiluttamassa päätäni edestakaisin kappaleen tahtiin. [AMV] Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo - Rave, Robots and A Forbidden Romance](https://i.ytimg.com/vi/vc7n19iPkOE/mqdefault.jpg)
![[AMV] Magic Knight Rayearth - Hellfire [Desucon 2018]
Kesän Desuconin AMV-kisa 2018 -kisavideo. Ei voittanut palkintoja.
Desucon Finland 2018 AMV Contest finalist. Didn´t win any prizes.
Kaikilla meillä on pimeä puolemme. Se haluaa satuttaa ja tuottaa meille pahaa mieltä ja huolta. Tätä tuottaa myös Nova Hikarulle Magic Knight Rayearthin kakkoskaudella, johon video keskittyy.
Tässä on lähdemateriaali jota olen halunnut käyttää pitkään, mutta en ole viitsinyt kun en ole löytänyt sitä hyvälaatuisena enkä siihen sopivaa musiikkiraitaa jota käyttää itselleni erittäin nostalgisen sarjan kanssa. Ennen tätä päivää tietty.
Taikasoturit kuului omaan lapsuuteeni erikoisella tavalla sillä sarjaa esitettiin Suomessa televisiossa arkiaamuissa ja se on siitä asti kuulunut omiin suosikkianimesarjoihini, eikä ole ikinä sieltä poistunut.
Kappale: Hellfire
Esittäjä: Barns Courtney
Kiitokset:
MämmiKunniaan (Kappaleen leikkaus)
Tsudo (betaus) [AMV] Magic Knight Rayearth - Hellfire [Desucon 2018]](https://i.ytimg.com/vi/vhDHrZ4P4uo/mqdefault.jpg)
![[AMV] Frieren - Kun me nähdään jälleen... [Desucon 2025]
Kun me nähdään jälleen… on AMV, jossa yhdistelmäksi on koottu Frieren: Beyond Journey’s End -animen sekä laulaja-lauluntekijä Jeminan Ylpee-niminen kappale. Videon tekemiseen ei mennyt kovin montaa päivää, sillä minulla oli selkeä visio videon rungosta jo ensi hetkistä lähtien.
Idea tästä yhdistelmästä tuli kun kuulin kappaleen radiosta ja pääni alkoi raksuttaa samantien lähdemateriaalina Friereniä silmällä pitäen. Kappale itsessään on eräänlainen kirje laulajan minähahmon menettämälle läheiselle. Tätä kappaleen sanomaa halusin hyödyntää myös videossa, sillä animessa Frieren menettää sarjan alussa itselleen tärkeän läheisen esikuvan ja sankarin, Himmelin, kun tämä kuolee vanhuuteen. Frieren ei kuitenkaan jää laakereilleen, vaan lähtee vielä yhdelle seikkailulle mukanaan uusi nuorista seikkailijoista koostuva konkkaronkka. Video itsessään on Frierenin “lähettämä kirje” Himmelille taivaaseen, jossa tämä kertoo tekemisistään hänen poismenonsa jälkeen ja kysyy häneltä “hei ootsä ylpee ku oon saanu tehtyä tämmösiä juttuja?”.
Olen tehnyt videon kaikki siirtymät itse, eli kaikki välähdys-siirtymät sekä se yksittäinen rytmitetty muotoleikkaus-siirtymä on täysin itseni tekemiä. Tämän lisäksi videosta löytyy tasan yksi maskaus, joka itseasiassa on heti kertosäkeen alussa. Sinisen hahmon, Himmelin naama on maskattu olemaan hiljaa. Tämän lisäksi aurinkokohtauksessa ollut Himmelin kasvokuva on myös lisätty jälkikäteen. [AMV] Frieren - Kun me nähdään jälleen... [Desucon 2025]](https://i.ytimg.com/vi/wA-QyTQ4oE4/mqdefault.jpg)
![[AMV] Fullmetal Alchemist: Brotherhood - Perisynti
Lähes vuoden vanhaa matskua, laittelenpa tämänkin pihalle, koska en usko, että mihinkään kisaan tätä olisin laittamassa. [AMV] Fullmetal Alchemist: Brotherhood - Perisynti](https://i.ytimg.com/vi/wAFyZd-Wqec/mqdefault.jpg)

![[AMV] AniMix - Koodinimi: Ikäkriisi [Tracon/Tracoff 2021]
Video esitettiin Tracoff 2021 AMV-kilpailun finaalissa.
Ihastuttava collab-parini Xinnamon: https://www.youtube.com/channel/UCShewdtMbmgVLUVJQzVIwpg
Tuntuuks vanhalta? No siltä ainakin meistä tuntui kun tätä videota tuli tehtyä.
Jos on jokin asia, mikä saa tuntemaan itsensä vanhalta, niin se on nostalgia ja tämä video on katkera muistutus siitä, että vaikka me kasvamme katkeriksi aikuisiksi, niin lapsuudesta ja ernuvuosilta tuttujen animesarjojen muistot eivät koskaan vanhene.
Tämän ajatuksen pohjalle rakentui tämä katkeransuloinen muistojen valtatie, joka täytettiin niillä animesarjoilla, joita me muistamme pieninä ernun alkuina ja kultaisina ernuvuosina katsoneemme.
Miten pieni olit, kun kuulit Indican Ikuisen virran ensimmäistä kertaa? Miten monta vuotta siitä onkaan kulunut? Jos tämä video ei kirvoita kaipuuta lapsuuteesi ja nuoruuteesi, olet joko liian nuori, tai sinussa on jotakin vialla.
XNM: Tämä oli ihkaensimmäinen collab-videoni, joten minua hiukan jännitti, kun Dango, kokenut collab-editoija, pyysi minua parikseen tähän projektiin. Loppujen lopuksi työskentely sujui kuitenkin jouhevasti, ja minulla oli yllättävän hauskaa työstää materiaalia, josta en muutoin olisi välttämättä tehnyt videota. Pelkäsin turhaan hypätä projektiin mukaan, ja video valmistui pitkällisen suunnittelun ja omasta epävarmuudesta toipumisen jälkeen siihen nähden todella helposti, kuin kaikki palaset vain olisivat putoilleet paikoilleen itsestään. Yhteistyömme sujui kuin tanssi, eikä saumattomasta lopputuloksesta olisi edes arvannut, että kyseessä on collab. Videon valmistumista helpotti huomattavasti Dangon taito muokata äänitiedostoja, mikä mahdollisti kappaleen lyhentämisen editoinnin keventämiseksi. Sain häneltä myös hyödyllisiä editointineuvoja jutustelumme lomassa, mistä olen erittäin kiitollinen - onhan hän kuitenkin hyvinkin kokenut ja harrastanut editointia useamman vuoden pidempään kuin minä. Vaikka videon tekoon liittyi nimensä mukaisesti ikäkriisi, oli paluu lapsuuden musiikin ja sarjojen maailmaan myös hassulla tavalla lohdullinen.
DJ: Mitähän tämän videon tekoprosessista lähtisi sanomaan? Allekirjoittaneen kynästä lähti idea kysyä Xinnamonia yhteistyövideota tekemään, sillä olen ollut kerta toisensa jälkeen hyvinkin vaikuttunut hänen taidoistaan tehdä AMV:itä ja GMV:itä. Mitä itse videoon tulee, niin tuli mentyä aika diipeille keloille, sillä videon sanoma on ajatuksena yllättävän ahdistava, ainakin itselleni, joka vähän kammoksuu vanhenemista ja pelkää kuolemaa.
Video editoinnillisesti omalta osalta on aika peruskauraa, sillä viime aikoina olen panostanut hyvin paljon siihen, millainen video on flowltaan ja siihen, sopiiko nämä klipit tämän musiikin sanoitusten kanssa yhteen. Ja ilmeisesti ne sopii, kun tämä pääsi finaaliin asti. Ja kuten rakas collab-parini sanoi, niin mulle kans tämän videon kautta tullut paluu lapsuuden musiikin ja sarjojen maailmaan oli hassulla tavalla lohdullinen.
Anime(t):
The Melancholy of Haruhi Suzumiya,
Love Hina,
Outlaw Star,
Lucky Star,
Ginga Nagareboshi Gin,
Hajime no Ippo,
Ouran High School Host Club,
Slayers,
Digimon Adventure,
Pretty Guardian Sailor Moon Super S,
Pocket Monsters,
Yu-gi-oh! Duel Monsters,
Planetes,
Gintama,
Kimagure Orange Road,
Death Note,
Revolutionary Girl Utena,
Sayonara Zetsubou-sensei,
Neon Genesis Evangelion,
Seikon no Qwaser,
Strawberry Panic,
Ookami to Koushinryou
Hakukoneille: That Millennial Duo - Koodinimi: Ikäkriisi [AMV] AniMix - Koodinimi: Ikäkriisi [Tracon/Tracoff 2021]](https://i.ytimg.com/vi/ycRcb4QbqIg/mqdefault.jpg)