Uploaded January 2020 | Updated September 2026, 2 hours ago
Opetusvideo "Hintonin palikat" -työpajamateriaalin tueksi:
matharts.aalto.fi/HintoninPalikat.pdf
Kuvaaja: Heikki Jantunen / Unigrafia
Charles Howard Hinton julkaisi vuosina 1884–1907 joukon matemaattis-filosofisia kirjoituksia, joiden tarkoitus oli neljännen tilaulottuvuuden popularisointi. Hintonin tekstit saivat laajaa vastakaikua 1900-luvun alkupuolella, erityisesti taiteilijoiden ja mystikkojen piireissä.
Neliulotteisen ajattelun oli määrä edistää ihmiskunnan moraalista kehitystä kunkin oman näkökulman ulkopuolelle asettumisen kautta. Tähän tarkoitukseen Hinton suunnitteli värillisten kuutiopalikoiden käsittelyyn perustuvan itseopiskelujärjestelmän, jonka lähtökohta oli 3x3x3x3 kokoinen hyperkuutio. Näin kahdeksaankymmeneenyhteen osaan jaetussa palikkaryppäässä oli siis oma palikkansa jokaista hyperkuution osaa varten (16 kärkipistettä + 32 särmää + 24 tahkoa + 8 solua + 1 hyperkappaletta = 81). Palikoista voitiin koota erilaisia poikkileikkauksia hyperkuutiosta, sekä havainnollistaa mm. kuinka hyperkuutio voi keikahtaa ympäri yhden tahkonsa varassa. Hinton opetti palikoiden käytön nuorelle kälyllensä Alicia Boole Stottille, joka saavutti kyvyn neliulotteisten rakenteiden kuvitteluun ja teki myöhemmin huomionarvoisia lisäyksiä tunnettujen neliulotteisten kappaleiden luetteloon. Jälkeenpäin palikoiden on huhuttu aiheuttavan jopa pakkomielteisiä piirteinä käyttäjissänsä.