D.J.J.
[AMV] Steins;Gate - Something called Wubalubatuturu
updated
Idea tästä yhdistelmästä tuli kun kuulin kappaleen radiosta ja pääni alkoi raksuttaa samantien lähdemateriaalina Friereniä silmällä pitäen. Kappale itsessään on eräänlainen kirje laulajan minähahmon menettämälle läheiselle. Tätä kappaleen sanomaa halusin hyödyntää myös videossa, sillä animessa Frieren menettää sarjan alussa itselleen tärkeän läheisen esikuvan ja sankarin, Himmelin, kun tämä kuolee vanhuuteen. Frieren ei kuitenkaan jää laakereilleen, vaan lähtee vielä yhdelle seikkailulle mukanaan uusi nuorista seikkailijoista koostuva konkkaronkka. Video itsessään on Frierenin “lähettämä kirje” Himmelille taivaaseen, jossa tämä kertoo tekemisistään hänen poismenonsa jälkeen ja kysyy häneltä “hei ootsä ylpee ku oon saanu tehtyä tämmösiä juttuja?”.
Olen tehnyt videon kaikki siirtymät itse, eli kaikki välähdys-siirtymät sekä se yksittäinen rytmitetty muotoleikkaus-siirtymä on täysin itseni tekemiä. Tämän lisäksi videosta löytyy tasan yksi maskaus, joka itseasiassa on heti kertosäkeen alussa. Sinisen hahmon, Himmelin naama on maskattu olemaan hiljaa. Tämän lisäksi aurinkokohtauksessa ollut Himmelin kasvokuva on myös lisätty jälkikäteen.
Yhteistyövideo ihastuttavan ikäkriisitoveri-Xinnamonin kanssa.
youtube.com/channel/UCShewdtMbmgVLUVJQzVIwpg
Desucon Frostbite 2025 AMV-kilpailun finalisti.
Videon inspiraationa on toiminut tubettajakaksikko Juuso “@Herbailua" Karikuusen ja Eric “@CoDTupakkalakko" Savolaisen luoma Iltapäivä-kappale, joka käsittelee vanhenemista ja kasvamisen vaikeutta. Video on samalla yhdenlainen, hieman anarkistinen kuvaus siitä, kun vanhenemisen kanssa tullaan sinuiksi samalla muistuttaen, ettei vanheneminen jämähdä siihen kolmeenkymppiin eikä se tule ilman vaivoja - eikä kyseessä ole vain ne henkiset ja fyysiset vaivat, vaan mukaan lyödään myös taloudelliset.
Animet:
365 Days to the Wedding
Aggretsuko: Aggressive Retsuko
Anohana: The Flower We Saw That Day
Boku No Hero Academia: My Hero Academia
Cowboy Bebop
Cyberpunk: Edgerunners
Death Note
Digimon Adventure tri.
Digimon: Bokura no War Game! - Our War Game!
Fantasy Bishoujo Juniku Oji-san to: Life with an Ordinary Guy who Reincarnated into a Total Fantasy Knockout
Fullmetal Alchemist
Gakuen Mokushiroku: Highschool of the Dead
Given
Grand Blue
Hataraku Maou-sama: The Devil Is A Part-Timer
Hataraku Saibou: Solut työssä
Jiisan Baasan Wakagaeru: Grandpa and Grandma Turn Young Again
Mushoku Tensei: Jobless Reincarnation
Gyakkou Burai Kaiji: Kaiji - Ultimate Survivor
K-On!
Kobayashi-san Chi no Maid Dragon: Miss Kobayashi’s Dragon Maid
Koe no Katachi: A Silent Voice
KonoSuba: Kono Subarashii Sekai Ni Shukufuku Wo!: God’s Blessing To This Wonderful World!
Kuuchuu Buranko: Welcome to Irabu’s Office
Kuzu No Honkai: Scum’s Wish
One-Punch Man
Osake wa Fuufu ni Natte kara: Love is Like a Cocktail
Magic Knight Rayearth
Mirai Nikki: Future Diary
Naruto Shippuuden
Neon Genesis Evangelion
Perfect Blue
Pokémon
(Bishoujo Senshi) Sailor Moon
Shingeki no Kyojin
Shirobako
Sousou No Frieren: Frieren: Beyond Journey’s End
Sword Art Online
Tokyo Ghoul
Uramichi Oniisan: Life Lessons with Uramichi Oniisan
Watamote: No Matter How I Look At It, It’s You Guys’ Fault I’m Not Popular!
Working!!
WotaKoi: Love Is Hard For Otaku
Yofukashi no Uta - Call of the Night
Yuru Camp △: Laid-Back Camp
ZOM100: Bucket List of the Dead
Thanks for Q/A and being the betatester to @kansen-san.
Itse videon ideointiin ja toteutukseen meni yhteensä vähän päälle puolitoista viikkoa.
Ensiksi valittiin kappale, joka tässä tapauksessa on Orville Peckin ja Kylie Minoguen yhteiskappale "Midnight Ride".
Kappaleen nimessä oleva sana "Midnight" eli keskiyö päätyi myös videon pääteemaksi, jonka kautta valitsimme teemaan sopivan animenkin, joka on "Kimi wa Houkago Insomnia" (engl. Insomniacs After School).
Sarja (eikä liiemmin sen tarinakaan) ei ollut kummallekaan tuttu, joten minkäänlaisesta animen tarinan läpikäynnistä videossa ei ole kyse. Video on samaan aikaan kahden opiskelijan tarina ihastumisesta sekä ihan vain puhdas tunnelmointivideo keskiyöteemalla.
Videossa yksikään videon kohtauksista ole sellaisenaan, niin kuin se on animessa ollut. Siinä on paljon värisäätöjä, joilla on esim. vahvistettu tummien yökohtausten värimaailmaa sekä paljon hienovaraista liikettä, joilla videoon on saatu eloa sillä animessa itsessään ei sitä tarpeeksi ollut.
Tällä kertaa mun kohteeksi päätyi Niksu.
Niksulle:
Kun sain listasi, voin sanoa suoraan huokaisseeni helpotuksesta, sillä monet listasi yhtyeistä on itselläni seminormaalissa kuuntelurotaatiossa. Erityisesti Pink Floyd, RHCP ja Guns 'n' Roses. Tiesin alusta alkaen, että nää rock-puolen yhtyeet ovat ne, mihin tulen lopulta päätymään, niin lähdin tutkailemaan heidän musiikkiaan tarkemmin.
Kun rajasin noihin yhtyeisiin, tajusin heti, että mainitsemasi animet tai peli eivät sovi yhteenkään yhtyeeseen ja Stardew Valley kanssa lopulta lähti heti romukoppaan.
Tarkoitti siis sitä, että vaihtoehtoja jäi kaksi: Better Call Saul ja BoJack Horseman.
En ole koskaan katsonut Breaking Badia, joten myös Better Call Saul joutui eliminoiduksi. Sen sijaan, BoJack Horsemania olen katsonut useamman kauden verran (en kyllä vieläkään loppuun, mikä näkyy tässä videossakin) joten se valikoitui videomateriaaliksi. Musiikkipuolesta sitten rajasin yhtyeet kahteen: Pink Floydiin ja Red Hot Chili Peppersiin, koska tiesin BoJackin olevan sitä osastoa, johon Gunnarit ei voisi stadiontyylisine rockbiiseineen sopia ollenkaan.
Sitten kun lähdin miettimään videon teemaa, niin muistin, että BoJackhan keskittyy Hollywoodiin (tai Hollywoohon) ja tämä kyseinen paikkahan sijaitsee Kaliforniassa. Tämä tarkoitti sitä, että RHCP:stä tuli se yhtye, johon päädyin musiikin suhteen. Tämän jälkeen rajasin kappaleet kahteen: Dani Californiaan sekä Californicationiin. Päädyin tässä tapauksessa omaan lapsuuteni suosikkikappaleeseen, Californicationiin.
Kun lähdin rakentamaan videota, mun oli pakko käydä läpi kappaleen sanoitukset ja se, mitä Californication-termi oikein tarkoittaakaan. Kalifornikoituminen tarkoittaa nimenomaan Hollywood-vetoista kulttuuria ja sen tuontia: Samoja teemoja, joita käsitellään myös BoJack Horsemanissa, varsinkin tällä ekalla kaudella. Sen jälkeen alkoi palaset loksahdella paikalleen kuin itsestään kun leikkasin kappaleen niin, että sen sanoituksista löytyi asioita, joita BoJackin ekan kauden materiaalista löytyi.
...tota joo, pitkä jaarittelu. Hyvää joulua!
Lähetin tän videon aikanaan Frostin AMV-kisaan vuonna 2024, mutta ei päässyt finaaliin.
Enpä ole tehnyt ennen tämmöistä toimintakomedia-videota, joten tuli tämäkin genre kokeiltua.
A very old and on-a-whim done project. I don't even remember where I sent it and did it get showings in anywhere, but eh, decided to publish this now.
Every AMV-editor has that moment in life when they have to do an AMV on In The End by Linkin Park.
I had that moment with this video and to be fair, I'm... quite happy with this.
I tried to do a bit different kind of a video about this meme song for AMV-editors. What if there wouldn't be a normal fighting shoonen anime AMV but more like what if In The End would actually mean The End? The Apocalyptic Doomsday. Waiting for the end with aliens attacking, friends dying and just counting 'til the end of days is here. It really brings up the horror in us all.
Dead Dead Demon's Dededede Destruction is my favorite manga and I'm glad to see it animated. It has been a bit different compared to a normal apocalyptic anime or manga because it makes the whole apocalypse shebang be a normal daything and that makes it uniquely scary IMO.
FIN:
Tota... joo. Jokaisella AMV-editoijalla on hetki urallaan, kun he päätyvät tekemään videon Linkin Parkin In The End -kappaleeseen. Mulla sattu nyt tulemaan se hetki ja mä oon ihan tyytyväinen tähän videoon. Yritin erilaisempaa lähestymistapaa konseptin kanssa. Mitä jos normaalin 2000-lukulaisen tappelushoonenin sijasta In The End todella tarkoittaisi Loppua? Maailmanloppua. Odottamista kohti vääjäämätöntä. Alienit hyökkää, porukkaa alkaa kuolla hiljalleen ja loppu on vain lyhyen ajan päässä. Herättäähän se kauhua meissä jokaisessa.
Dead Dead Demon's Dededede Destruction on miun henkkoht lempparimanga ja on ollut kivaa seurata sen animesovitusta. Se on ollut tavanomaiseen maailmanloppusarjaan verrattuna vähän erilainen arkipäiväistämisen myötä, mutta se tästä tekeekin omalla tavalla pelottavan sarjan.
Betatester: @kansen-san
Videon julkaisuhetkellä olen nähnyt Ismo Alangon musisoivan livenä ja onhan se saakeli taianomainen tekijä. Suosittelen käymään katsomassa ja kuulemassa hänen taidettaan.
Betaajat: @DJPirtu ja @kansen-san
Valehtelematta heti kun Dungeon Meshin animesovitus alkoi, mulla alkoi soida tää kyseinen kappale päässä. En ole mikään suurin Kapteeni Ä-ni:n tai Jukka Pojan tuotannon ystävä, mutta kun tämä levy, jossa tämä kyseinen kappale on tuli kirpputorilla vastaan, niin ei tarvinnut kauaa miettiä, että teenkö tämän videon vai en.
Kiitos reaktioista kilpailun finaalissa. Olin ihan hämilläni kun kuulin äänekkäät hurraukset tämän videon loputtua.
When I heard this song, the first anime that came to mind was Cyberpunk.
2024-me speaking:
I sent this to like 3 contests and oh my... This video has been a seed of grief to me.
First, I had to water down the video a bit because the coordinator of one of the contests said that this video had that one scene which was a bit too violent to the contest standards.
Secondly... three contests and no finalist spot. Kinda makes me unmotivated to send this to any other contest to say the least. I dunno if I want to send this to some other contest. We'll see.
Participant of the AMV-Show for Tampere Kuplii 2024.
Anime: Cyberpunk: Edgerunners
Music: Shinedown - Planet Zero
Betatester: @Crowis94
Sawnah's Shelterissä oli Halloween IC. Osallistuin. Biisilistasta löytyi yllättäen yksi lapsuuteni lempikappaleita, joten sillä mentiin.
Mitä tulee sitten tähän valitsemaani videomateriaaliin, niin Hametsu no Oukoku on yksi tämän kuluvan animekauden sarjoja, joita katson. Tää anime on vain kaikessa ylireunakkuudessaan niin surkuhupaisa, että ei tätä voi ottaa mitenkään vakavasti.
Tää video itsessään antaa aika hyvän kuvan siitä, kuinka öh... ylivedettyä tämän päähenkilöjätkän halu kostaa on.
I had to censor it because of the too graphic kill scene in the middle of it. Well, the main thing is that this video got into the finals.
Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo is my first Gundam I've watched/have been watching since it started in the autumn of 2022. I hadn't edited anything for a year and wanted to see that if my skills in editing are full of bust and rust?
Why the song tho? Why a rave song? Because I wanted to REALLY challenge myself. Gabber is a genre I don't listen (or rave stuff in general), but when I heard this song in the Wappuradio of Oulu (RattoRadio), I saw myself nudging my head with the song, so that's why.
--
Ja sama suomeksi:
Tämä versio, joka on julkisena Tubessa on SENSUROIMATON versio siitä samasta videosta, joka oli Desuconin AMV-kilpailun finaalissa. Minun piti sensuroida tämä, koska videon ainoa tappokohtaus oli vastaavan mielestä liian väkivaltainen. Noh, pääasia on, että video nähtiin finaalissa, vaikkakin hieman vesitettynä.
Kidou Senshi Gundam: Suisei no Majo on minun ensimmäinen katsomani Gundam-sarja, jota olen katsonut siitä asti kun se alkoi syksyllä 2022. En ole tehnyt kokonaiseen vuoteen yhtään mitään AMV:tä, joten halusin nähdä, kuinka ruosteessa minun taidot oikein olivat.
Miksi sitten tämä kappale? Miksi reivikappale? Koska halusin TODELLA haastaa itseni. Gabber on minulle genre, jota en kuuntele (en kyllä kuuntele reivimusaa muutenkaan), mutta kun kuulin tämän kappaleen Oulussa järjestetyssä RattoRadio-wappuradiossa, huomasin itseni heiluttamassa päätäni edestakaisin kappaleen tahtiin.
Miun ja @Pupuleidi n synkeä yhteistyövideo viime vuodelta. Ei päässyt finaaliin Traconissa, johon sitä yritettiin laittaa.
youtube.com/user/Pupuleidi
Lisäksi: Onhan tämä video myös täysi muistutus siitä, että tätä harrastusta ei kannata ottaa täysin vakavuudella ja harrastaa sitä veren maku suussa, vaan kannattaa muistaa sen peruspilarit, eli sen oma ABC.
Anime(t):
Okane ga Nai,
Kami nomi zo Shiru Sekai,
Chuunibyou Demo Koi ga Shitai,
Dance Dance Danseur,
Nami yo Kiitekure,
Kakegurui,
Bakemonogatari,
Golden Kamuy,
Shimoneta,
Araburu Kisetsu no Otome-domo yo.,
My Dress-up Darling,
Shoujo Kageki: Revue Starlight,
Kimi no Suizou wo Tabetai,
Ryuu to Sobakasu no Hime Belle,
Ao-chan wa Benkyou ga Dekinai,
Spy X Family,
Jujutsu Kaisen,
KonoSuba: Gods Blessing on This Wonderful World!
Mitä itse videoon tulee, Devilmanin valitseminen videomateriaaliksi oli yllättävän helppo, sillä eroottisesti latautunut kappale vaatii väkivaltaisesti (ja paikoitellen jopa eroottisesti) latautuneen animen. Kohtausvalintojen kanssa oli toki haasteita, mutta se haaste helpotti hieman tarinankerrontaa, jota päähenkilöinä pidettävät pojat Akira ja Ryo ja heidän vähintäänkin ongelmallinen ystävyyssuhde kannattelivat.
Mitä kappaleeseen tulee, Milla Rumin vortex on hyvinkin seksuaalissävytteinen ja pakko se on tässä myöntää, että olen joutunut kappaletta saksimaan aika lailla, jotta ne sopivat videon kanssa yhteen. Myös kertosäe joutui leikkausveitsen alle, mikä on tapauksessani hyvinkin poikkeuksellista. En yleensä leikkaa kertosäkeitä, mutta jos leikkaan, siellä todennäköisesti on kursailematonta sanastoa.
Betaajat tälle videolle:
Elfeni
Puhehuhe
RaivokasMagma
Xinnamon
youtube.com/c/EwiZew
No ei vaiskaan, ihana pari.
Minttu sekä Ville, tai tässä tapauksessa Narumi sekä Hirotaka, lapsuudenkaverit, jotka ihastuvat ja lopulta alkavat toistensa kanssa seurustella. Kappalevalinnaksi Jonna Tervomaan Minttu sekä Ville päätyi ihan Desuconin ystävänpäiväteeman takia, sillä halusin tehdä tasapainoksi hieman humoristiselle katsaukselle jätetystä miehestä myös oikein sokerisen romantiikkapläjäyksen.
Joo-o, tämmönen tuli tehtyä ja ei muuten hävetä yhtään!
Tämä on myös ensimmäinen AMV, jossa olen käyttänyt kahta kappaletta. Jeff Buckleyn "Hallelujah" asettaa tarinalle raamit ja tunnelman sopivan romanttiseksi ja kun itse video kunnolla alkaa, niin vaihtuu tunnelmakin kieroutuneella tavalla haikeuden ja iloluontoisuuden kopitteluun Ursus Factoryn "Mimosa"-kappaleen myötä.
Jos nyt välttämättä haluat taiteilijan kertovan, mistä maalaus kertoo, niin täähän on simppeli kertomus pitkäaikaisesta post-coitus -masennuksesta ja sen käsittelyn tasoista.
Ihastuttava collab-parini Xinnamon: youtube.com/channel/UCShewdtMbmgVLUVJQzVIwpg
--
Tuntuuks vanhalta? No siltä ainakin meistä tuntui kun tätä videota tuli tehtyä.
Jos on jokin asia, mikä saa tuntemaan itsensä vanhalta, niin se on nostalgia ja tämä video on katkera muistutus siitä, että vaikka me kasvamme katkeriksi aikuisiksi, niin lapsuudesta ja ernuvuosilta tuttujen animesarjojen muistot eivät koskaan vanhene.
Tämän ajatuksen pohjalle rakentui tämä katkeransuloinen muistojen valtatie, joka täytettiin niillä animesarjoilla, joita me muistamme pieninä ernun alkuina ja kultaisina ernuvuosina katsoneemme.
Miten pieni olit, kun kuulit Indican Ikuisen virran ensimmäistä kertaa? Miten monta vuotta siitä onkaan kulunut? Jos tämä video ei kirvoita kaipuuta lapsuuteesi ja nuoruuteesi, olet joko liian nuori, tai sinussa on jotakin vialla.
--
XNM: Tämä oli ihkaensimmäinen collab-videoni, joten minua hiukan jännitti, kun Dango, kokenut collab-editoija, pyysi minua parikseen tähän projektiin. Loppujen lopuksi työskentely sujui kuitenkin jouhevasti, ja minulla oli yllättävän hauskaa työstää materiaalia, josta en muutoin olisi välttämättä tehnyt videota. Pelkäsin turhaan hypätä projektiin mukaan, ja video valmistui pitkällisen suunnittelun ja omasta epävarmuudesta toipumisen jälkeen siihen nähden todella helposti, kuin kaikki palaset vain olisivat putoilleet paikoilleen itsestään. Yhteistyömme sujui kuin tanssi, eikä saumattomasta lopputuloksesta olisi edes arvannut, että kyseessä on collab. Videon valmistumista helpotti huomattavasti Dangon taito muokata äänitiedostoja, mikä mahdollisti kappaleen lyhentämisen editoinnin keventämiseksi. Sain häneltä myös hyödyllisiä editointineuvoja jutustelumme lomassa, mistä olen erittäin kiitollinen - onhan hän kuitenkin hyvinkin kokenut ja harrastanut editointia useamman vuoden pidempään kuin minä. Vaikka videon tekoon liittyi nimensä mukaisesti ikäkriisi, oli paluu lapsuuden musiikin ja sarjojen maailmaan myös hassulla tavalla lohdullinen.
DJ: Mitähän tämän videon tekoprosessista lähtisi sanomaan? Allekirjoittaneen kynästä lähti idea kysyä Xinnamonia yhteistyövideota tekemään, sillä olen ollut kerta toisensa jälkeen hyvinkin vaikuttunut hänen taidoistaan tehdä AMV:itä ja GMV:itä. Mitä itse videoon tulee, niin tuli mentyä aika diipeille keloille, sillä videon sanoma on ajatuksena yllättävän ahdistava, ainakin itselleni, joka vähän kammoksuu vanhenemista ja pelkää kuolemaa.
Video editoinnillisesti omalta osalta on aika peruskauraa, sillä viime aikoina olen panostanut hyvin paljon siihen, millainen video on flowltaan ja siihen, sopiiko nämä klipit tämän musiikin sanoitusten kanssa yhteen. Ja ilmeisesti ne sopii, kun tämä pääsi finaaliin asti. Ja kuten rakas collab-parini sanoi, niin mulle kans tämän videon kautta tullut paluu lapsuuden musiikin ja sarjojen maailmaan oli hassulla tavalla lohdullinen.
Anime(t):
The Melancholy of Haruhi Suzumiya,
Love Hina,
Outlaw Star,
Lucky Star,
Ginga Nagareboshi Gin,
Hajime no Ippo,
Ouran High School Host Club,
Slayers,
Digimon Adventure,
Pretty Guardian Sailor Moon Super S,
Pocket Monsters,
Yu-gi-oh! Duel Monsters,
Planetes,
Gintama,
Kimagure Orange Road,
Death Note,
Revolutionary Girl Utena,
Sayonara Zetsubou-sensei,
Neon Genesis Evangelion,
Seikon no Qwaser,
Strawberry Panic,
Ookami to Koushinryou
Hakukoneille: That Millennial Duo - Koodinimi: Ikäkriisi
--
Mitähän tästä sanoisi? Tuossa kesän kynnyksellä katseltiin kavereiden kanssa etänä Summer Wars ja sen nähtyäni tuli samantien inspis tehdä video tästä animesta haastaen itseni editoimaan vähän nopeampitempoisempaan musiikkiin.
Kappale itsessään on Stam1nasta ja YUP:stä tuttujen Hyyrysen veljesten Wöyh! -nimisen kokoonpanon instrumentaalikikkailukappale nimeltään "Wöyhötyksen ytimeen" ja kun lähdin tätä tekemään, niin lähdin miettimään, mitä tarkoittaa vöyhötys? Pienen googlaamisen jälkeen sain selville, että vöyhötys tarkoittaa jonkin asian tekemistä ilman ajattelua, joten siltä pohjalta lähti tämän tekeminen. Aluksi mietin, että teenkö tätä ollenkaan, mutta ajattelin, että ei kai tässä mitään häviäkään.
--
Why Tomozaki-kun? Because it is the anime I've been watching recently and I've been really liking it even tho the first episode is a bit cringey. It actually gives some REAL life advice to us who lack some social skills. I also love the main characters chemistry, because they have something else besides school in common and they use it as a tool when talking about learning social skills. Also, I sense a small romance in their chemistry as well that just "accidentally" happens :3
Ensimmäinen asia mikä nyt saattaa herättää kysymyksiä, on taustalla oleva ääniraita. Kyseessähän on Kikan hitti “Mä haluun viihdyttää”, joka ei ehkä ensiajatuksella olisi sopivin kappale kuvaamaan lukiolaistytön ja pikkutytön välistä (alkuun hyvin viattomalta näyttävää) suhdetta. Inspiraationa videossa lähdin käyttämään erilaisia länsimaalaisia kauhuleffoja sekä -sarjoja, joissa on yksittäisiä kohtauksia, joissa jokin iloinen ja hyväntuulinen kappale saa hyvin ironisen kontrastin, kun kuvassa näkyy yksi jos toinenkin väkivaltainen kohtaus tai jokin kohtaus, joka saa soivan kappaleen tuntumaan epämukavalta.
Ehkä parhaiten tuota, mitä haen tällä selostuksella, kuvaa seuraava lainaus: "Sometimes the proper music is something which, on its own, is a happy and cheerful song. Such songs can be deliberately juxtaposed against violent imagery in a bit of irony, while others can be turned on their heads and twisted into something foreboding."
Yhteistyövideo Sukra!:n kanssa
youtube.com/channel/UCYRBaEfnriVhEGOXDrj-s4g
Videosta itsestään:
Tämä videohan on, kuten arvata saattaa, ihan selkeä suomalainen huumorivideo, joka nauraa itsetietoisesti Rent-A-Girlfriendin päähenkilölle ja tämän yrityksille löytää itselleen sydänkäpynen rinnalleen.
Videon alkajaisiksi hahmo pudotetaan heti pohjamutiin, josta tarina (ja itse päähahmo) lähtee pikaiseen valheita täynnä olevaan nousukiitoon, joka päättyy kuin kanan lento. Edellisistä vastoinkäymisistä viisastuneena päähahmo päättää koittaa uudestaan, nyt vain todenmukaisempana kuin aiemmin, mutta yritys päättyy jälleen pettymykseen.
Sukra!:
“Mitä ensimmäisenä tulee mieleen, niin on kappalevalinnan erikoisuus ja monet pohdinnat siitä, että mitähän tästäkin voisi saada aikaan. Puhumattakaan siitä, että video tulisi tuottaa collabina :D Kuitenkin videon suunnittelusta alkaen tuntui siltä, että tästä tulee onnistunut video, ja pääsin kokeilemaan hieman uudenlaista tyyliä yhdistettynä tarinankerrontaan, joka ei ole yleensä minun videoiden pääosassa. Lisäksi video on tyyliltään jo siinä erilainen, ettei kappaleessa ole basson tyminää, johon rytmittää efektejä vaan tavallaan oli pakko tukeutua lyriikoihin, joka on minulle harvinaista. Videota tehdessä tuli opittua paljon uutta ja collabien tekeminen tuli tutummaksi, joten olen videoon tyytyväinen.”
Dangojäbä:
“Mitähän tästä sanoisi, mitä en ole jo aiemmissa collabeissa yhteistyövideoiden merkityksestä sanonut? Ainahan näitä on ollut mukava tehdä, kun se haastaa ainakin itseni toimimaan omasta editointityylistä poikkeavalla tavalla, joka tällä(kin) kerralla näkyi. Itse soolovideoissa enemmän yksinkertaisempaa tyyliä ja tarinankerrontaan panostavana tyyppinä päädyin tekemään jotain sellaista, mikä poikkeaa yleisestä tyylistäni hyvinkin paljon: Efektipainotteisen editointityylin kanssa minä en todellakaan ole kotonani, joten jotain siitäkin tuli taas opittua, kiitos yhteistyöparini, joka sellaisen puolen hallitsee minua paremmin.”
Mitä tulee itse editoinnin työnjakoon, niin molemmilla oli yhtä paljon tekemistä. Toinen painotti työntekoa tarinankuljetukseen kun toinen taas tekniseen puoleen. Mitä videon ulkoasuun tulee, sen toteuttamiseen on tarvittu muutakin kuin vain videoeditoria ja iso osa videon tarinaelementeistä tuli luotua kuvankäsittelyohjelman avulla.
Ja loppuun on toki mainittava, että tämä video linkittyy hyvin erääseen toiseen videoon, jonka Dangojäbä on mennyt aiemmin tekemään. ( ͡° ͜ʖ ͡°)
If I try to explain what "Psychedelic Monday Edition" is, there is only one answer to that: I can´t.
It´s just something trippy. It´s a "Psychedelic Failure" to some extent. As the video progresses, it goes trippier and trippier, just so it can mindf*ck you and make you ask: WTF is this?.
Ja sama suomeksi:
Jos mun pitäisi selittää, mikä "Psychedelic Monday Edition" oikein on, niin siihen on vain yksi vastaus: Mä en voi, ainakaan kunnolla. Se on vain jotain hyvin trippaavaa. Sitä voisi kutsua myös "Psykedeeliseksi epäonnistumiseksi" (siitä nimi Psykedeelinen maanantaiversio). Kun video etenee, se muuttuu aina vain hämmentävämmäksi ja hämmentäväksi, ihan vain sillä että se voi saada katsojansa kysymään: Mitä minä juuri katsoin?
Neljättä vuotta peräkkäin, suomalaisten AMV-editoijien yhteisö AMV.fi järjesti vuotuisen Secret Santa -projektinsa, jossa jokaiselle osallistujalle arvottiin editoija, jolle editoida video hänen antamistaan aineksista. Tänä vuonna sain lahjan saajaksi Zenexin.
Zenexi: youtube.com/user/ZenexiAMV
Alunperin mulla oli tarkoitus tehdä video Voltron: Legendary Defenderistä yhdistettynä Sentenced-nimisen yhtyeen musiikkiin, mutta kyseinen video ei oikein ottanut tuulta alleen, joten 19. päivä joulukuuta päätin romuttaa projektin ja aloittaa puhtaalta pöydältä ja ottaa toisen lähdemateriaalin ja eri biisin, joka voisi toimia paremmin.
Lähdekuvamateriaaliksi päätyi Natsume Yuujinchou, tai meikäläisittäin Natsume's Book of Friends. Biisiksi valikoitui Justicen ja Simianin kappale "We Are Your Friends" kultaiselta lapsuuden vuodeltani 2006.
Mitä tulee itse videoon, niin jouduin katsomaan kappaleen alkuperäisen musavideon, jotta sain hieman inspiraatiota tämän tekemiseen. Muistin, että kyseinen musavideo oli vähän hölmö, joten ajattelin sitä tyyliä hyödyntääkseni etsiä kohtauksia, joissa on hieman ns. "Derp"-kerrointa.
Yhteistyövideo Muistilapun kanssa.
youtube.com/channel/UCHfsh-En5I5uecRrYj9t94w/featured
Supersankariksi ryhtymiseen ei tarvitse muuta kuin paljon tahdonvoimaa ja motivaatiota!
Izuku on hyvä todiste siitä!
Muistilappu:
"Opin tämän projektin aikana kaikkea uutta, ja videota oli todella hauska työstää!"
Dangojäbä:
"Idea collabiin lähti puhtaasti allekirjoittaneen kynästä. Mulla oli tää idea ollut hautumassa hetken aikaa kun kuulin kappaleen radiosta ja lähdin tämän sanoituksia miettimään syvemmin että hetkonen, tässähän on ihan Dekun kuuloinen biisi. Miksi en lähtis tästä joskus videota tekemään kun tähän on jo suht eheä konseptikin valmiina. Noh, itse huomattavasti vähemmän BNHA:n animeversiota katsoneena, mutta mangan lukeneena heitin tarjouksen sellaiselle, joka sarjan minua paremmin tuntee, että "Miten ois hahmoprofiilicollab Dekusta?" ja siitä se sitten lähti. Ja kyllä sen tekeminen oli haasteista huolimatta erittäin hauskaa!
Collabit on siitä jänniä, että se motivaatio editoida on ihan erilainen ku sooloja tehdessä. Sooloissa sitä vaan lähtee tekemään jotain simppeliä, mutta collabeja yhdessä tehdessä on se jokin, mikä auttaa jaksamaan videon tekemistä sekä uuden oppimista, kuten olette aiemmista yhteistyövideoista huomanneet. Tässä sen myös näki: Jos olisin tän videon tehnyt yksin, en olis lähtenyt opettelemaan toisenlaista tyyliä maskata tai hionut jotain aivan vähäpätöistä suuta suppuun, vaan käyttänyt jotain kiertotietä, jolloin videosta olisi tullut ihan varmasti heikompi esitys. Collabeja tehdessä se on enemmän sääntö kuin poikkeus, että siinä haastetaan kaksi editoijaa toimimaan omasta editointityylistään poikkeavalla tavalla. Plussana siinä on, että kaksin tommosten tekeminen on vaa hauskempaa ja sitä on valmis kokeilemaan jotain uutta, mitä ei ole ennen kokeillut."
Betauksesta kiitokset:
Elfeni
Sawnah
Tätä ilmiötä voisi kutsua, "Kolmas kerta toden sanoo!"
--
Tenkasen kirjava veljesseitsikko on perin outo.
--
Collab Elfenin kanssa.
--
TEKOPROSESSISTA:
Tässä on video, jonka ensimmäinen ja ehkä vähän raakile versio tehtiin jo viime kesänä ja
kuten arvata saattaa, kyseinen video ei päässyt tuomareiden seulasta läpi Nekoconin AMV-kisaan
vaikka olikin perin hyväntuulinen setti.
Video jäi kahdeksaksi kuukaudeksi arkistoon odottamaan, että milloin sitä muokattaisiin
ja vihdoinkin sen toinen versio on valmis.
Idea collabista Elfenin kanssa ulottuu yli vuoden päähän. Alunalkujaan collabimme biisin ja animen
piti olla täysin erilainen, mutta lopulta päädyimme tekemään hyväntuulisen huumoricollabin, sillä
sellaisia on yleisestikin mukava tehdä.
Kappaleeksi valitsimme Aarne Tenkasen "Edestä ja takaa"-biisin vuodelta 2000.
Kappaletta kuunnellessamme saimme myös idean tehdä videon erilaisista miehisistä miehistä
animesarjoissa ja heidän tarpeestaan saada elämäänsä mielitietty.
Ideointi ja tekoprosessi hoidettiin pääosin yhdessä Discordin välityksellä puhelun ohella,
sillä reaaliaikainen juttelu collabparin/-kumppaneiden kanssa tekee ihmeitä editointi-inspikselle ja
laadulle. kröh Ahdistunut AMV-poikamies kröh.
Opinko mitään videota tehdessä? Kyllä, kyllä opin.
Maskaamaan paremmin ja huulisynkkaamaan (ja vihaamaan sitä entistä enemmän).
#MaskausEiOleRakkaus, eikä kyllä huulisynkkakaan, vaikka Elfeni muuta sanoisikin.
(Toi hashtag on sit vitsi.)
--
Yhteistyövideo ihanimman Kahviksen kanssa.
Linkki kanavalle: youtube.com/channel/UCbEnGUJQVtIF3jixrlPa0EA
--
Desuconin AMV-vastaavan valinta -palkinnon voiton jälkeen tiedettiin, että meillä yhteistyö pelaa, joten uutta collabia lähdettiin luonnollisesti tekemään, tällä kertaa Tampere Kupliiseen (jonne se ei valitettavasti päässyt, siitä kuvauksessa myöhemmin). Aluksi meinasimme lähteä huumorilinjalle, mutta kun kilpailun palkinnot tulivat julki, unohdettiin huumorin tekeminen täysin ja lähdettiin tekemään AniMix-toimintavideota, johon inspiraatio saatiin varsin yllättävästä lähteestä: Showpainista, tai ainakin yhden tällaisen organisaation viikottaisen TV-ohjelman introsta.
Miten toteutimme tämän videon? Yhteistyöllä! Ja sillä, että heitimme tämän videon projektitiedostoa kuin pesäpalloa toisillemme Discordin välityksellä kuten teimme aiemman projektinkin (Ahdistunut AMV-poikamies) kanssa. Videon tekemiseen meillä meni vähän reilu kuukausi pl. kappaleen leikkaus, jonka tein hieman ennen projektin aloittamista omalla ajalla. Tämän toisen version kanssa asia on vähän eri, sillä tällä kertaa kasauspuolesta vastasin minä, Dango ja Kahvis hoiti klippien valinnan suurimmilta osin. Otin kyllä valtuuksia tehdä muokkauksia joidenkin klippien kanssa flow etunenässä.
Lähdemateriaaleiksi päätyi kuten videosta huomaa, kolme toisistaan hyvin erilaista animea: Toimintaurheilusarjat Megalo Box ja Tiger Mask W, sekä supersankarisarja Boku no Hero Academian toisen tuotantokauden jaksot. Myös peppupainisarja Keijo tekee pienimuotoisen cameo-roolin videossa, mutta se on vain vähäpätöinen yksittäinen klippi.
Kun mainitsin videon inspiraation olevan showpainissa, halusimme tuoda videoon jonkinsorttista urheiluviihdetunnelmaa valitsemalla mahdollisimman viihteelliset ja urheilulliset kohtaukset, jotka tukevat toisiaan. Varsinaista tarinaa videolla ei ole, mutta jos sellaista lähtee hakemaan, niin tässä tarinassa nähdään monenmoista sankaria ja sankaritarta, jotka lähtevät matkaamaan kohti voittoa ja kunniaa, tai ainakin sitä yrittävät. Ja millainen matka se heillä onkaan? Siitä otetaan selvää.
--
I got inspired to do this video when I heard this song in the radio.
--
Remember when you were a junior high school student, and you had music classes? Were your classes something like this? Did you go bangin' dem drums? Playin em' basses and guitars? Or did you just shout into the microphone, like a madman? If you did any of the things mentioned there, not only did you play music, but you did some self-expression as well like the girls in this video!
Source Materials:
Audio: Zero Nine - Banging on Drums
Video: K-ON!, Angel Beats! and The Melancholy of Haruhi Suzumiya
Alunperin AMV.fi:n Secret Santa -projektiin tehty video, jota olen muuttanut.
--
Kappaleeksi videoon päätyi DJ Oku Luukkaisen ja Raptorin yhteiskappale "Vedetään yli." Kappaleen ensi kertaa kuultuani, näin heti sieluni silmin, että minkä animen tämän kappaleen kanssa yhdistäisin: Sukelluskerhoanime Grand Bluen. En itse sarjaa ole katsonut, mutta tiesin, millainen sarja on kyseessä, joten tietyllä tapaa itse videon tekemisprosessi oli suhteellisen helppo rasti: Etsi paljon kohtauksia, joissa "Vedetään yli" eli joko kännätään tai sekoillaan oikein kunnolla. Ja siinä uskon onnistuneeni. Pahoittelen monista sensuuripalleroista videossa, tämän sarjan mieshahmot eivät oikein viihtyneet vaatteet päällä.
--
Näin juhannuksen kunniaksi tehty IC-viikonloppu, jonka järjesti Luru.
Saatiin ehdottaa jokainen joku biisi sinne listalle ja itse ehdotin Klamydian "Pohjanmaalla"-biisiä, joka on mielestäni suht kesäinen. Animeksi Higurashi päätyi sanoitusten perusteella, sillä Higurashin Hinamizawa on kuin kappaleessa laulettu malli Pohjanmaasta ja sarjan keskiössä oleva Wataganashi-juhla on kuin juhannus, jos miettii, että molemmissa juhlissa kuolee porukkaa, tosin vähän eri tavoin :D. Oikeasti koko tämä video on tehty niin ala-arvoisella huumorintajulla, ettei toista.
Eli korkea aika tehdä sellainen? Jep!
Tämä AMV kertoo meidän päähahmojemme, Edwardin ja Alphonsen, tavasta käsitellä rakkaan äitinsä menetystä ja kuinka synkäksi tämä suruprosessi oikein muuttuu.
Kappaleeksi päätynyt Turmion Kätilöiden kesävärssycoveri "Vihreät niityt" antoi heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla idean toteuttaa videon, joka käsittelee kuolemaa ja sen tuottamaa suruprosessia.
Animeksi Fullmetal Alchemist valikoitui ihan vain kappaleen sanoitusten perusteella, sillä molemmissa FMA-animeissa on hyviä kohtauksia koskien juurikin tätä suruprosessia. On kai tämä myös tapa muistaa toista katsomaansa animesarjaa ikinä? (Ja se oli tuo vuosimallia 2003 FMA vuonna 2005).
PÄIVITYS 2.5.2020:
Laitoin videon menemään Traconiin 2019 ja Desucon Frostbiteen 2020, mutta kumpaakaan kisaan video ei päässyt. Videon tekemisestä on paljon aikaa, enkä siitä ole enää nykyisen taitotasoni huomioon ottaen kovinkaan ylpeä, joten senkin takia julkaisen sen nyt.
Betahommist kidos:
Banaanitassu
Elfeni
Sawnah (Kappaleen leikkaus on myös Sawnahin työtä)
Sawnah: youtube.com/user/Sawnahhh
Videon kappaleeksi päätyi Petri Nygårdin ja Klamydian nokkamies Vesku Jokisen kappale "Nössö". Animevalintana toimi yliluonnollisia rikoksia ratkovien etsivien ryhmästä kertova Bungou Stray Dogs, joka sopi kuin nappi otsaan tämän biisin kanssa. Videon juoni on yksinkertainen: Jokaisessa työyhteisössä on oltava se yksi kaveri, jota kaikki dissaa, koska hän ei oikein ole juhlijatyyppiä. Tässä työporukassa se on Atsushi Nakajima.
Tällä kertaa pitäjinä olivat btloov ja Merezone.
Kappaleeksi päätyi ilman mitään isompia miettimisiä PMMP:n "Tässä elämä on". Animeksi päätyi tunteiden vuoristorata Sangatsu no Lion, joka löytyy myös Netflixistä. Videon kantava teema on nimensäkin mukaisesti Kiitollisuus, sillä päähenkilöpoika Reikin on kiitollinen Kawamoton sisarustriolle siitä, että he ovat hänen tukenaan ja toisinpäin.
Tällä kertaa allekirjoittaneen ja Narinallen valitsemien biisien pohjalta.
Itse lähdin tällä kertaa hieman synkemmälle linjalle parin aiemman, vähän kevyemmän videon jälkeen. Tällä kertaa lähdemateriaaleiksi päätyivät Steins;Gate ja 2000-luvun puolenvälin aikaan isosti ääntä pitäneiden nuorten metallipoikien yhtye Sturm und Drangin Indian. Kappaleen valinnan hoidin itse, mutta animen valitsemisen hoiti ystäväni Pakke, joten kiitos hänelle siitä.
Me suomalaiset AMV-editoijat ollaan tänä kurjana aikana pyritty käyttämään aikamme hyödyksi, ja alettu tekemään yhteisöllisiä projekteja, niin MEP:ien (Multi Editor Project) ja IC:iden (Iron Chef) muodossa. Tällä kertaa luotiin IC:itä ja tämän IC-viikonlopun pisti vireille Zenexi.
Hänen IC-kappalevalikoimassaan oli kymmenen biisiä, mahdollisimman laajalta skaalalta ja itse päädyin käyttämään UMK20-kisassa toiseksi tulleen Erika Vikmanin kappaletta "Cicciolina".
Animeksi päätyi "Haganai" tai "Boku wa Tomodachi ga Sukunai", sillä halusin pelata kappaleen kontekstilla hyvin eroottisesta naishahmosta ja pienen googlaamisen myötä löysin tämän sarjan ja tämän hahmon, Rika Shiguman, joka osui kuin nappi otsaan tämän kappaleen kontekstin kanssa. Rika on kaikkea mitä Cicciolinakin kappaleessa, estoton ja syntinen perverssi tyttö, joka sattuu vielä kaiken lisäksi olemaan fujoshi, joka oli kirsikka kakun päälle sinetöimään tämän leikkisän ja humoristisen yhdistelmän. Toivon, että pidätte.
3HIC is the name of the game.
Hosted by EwiZew
Playlist: youtube.com/playlist?list=PLPR8Y3EwhV_jc-Q_MSOVWe687w6-41308
Kun AMV.fi julkaisi vuoden 2020 teemapalkintojensa aiheen, mielenkiintoni heräsi välittömästi vuotta kohtaan. Desucon Frostbiten teemana oli 80-luku ja pyörittelin mielessäni muutamia anime-biisi-yhdistelmiä. Oli Psycho-Passia ja Judas Priestiä, Ozzy Osbournea ja Monsteria jne. Fiilis oli selkeästi itselläni synkänpuoleisessa kamassa ja kun mietin että mitähän synkkää sitä sitten lähtisi Desuun tekemään myös Frostin muita palkintoja silmällä pitäen?
Synkkää romantiikkavideota en ollut tätä kirjoittaessa aikoihin tehnyt, joten lähdin sitten miettimään, mitä synkkiä romantiikka-animesarjoja oikein tiedän tai mistä sellaisista olen oikein kuullut? Yksi näistä sarjoista, joista olin kuullut, mutta en ollut nähnyt, oli Koi Kaze, synkkä romantiikkasarja, joka käsittelee sisarusrakkautta kaikessa karmeudessaan. Katsoin sarjan ja sopivasti sarjaa katsoessani löysin biisinkin, jota käyttää videossa. Kappaleeksi päätyi Juice Leskisen klassikko "Viidestoista yö", joka kaikessa melankolisuudessaan sopii hyvin animen tunnelmaan.
Otin selvää kappaleen teemoista ja sain tietää että kappaleen voi tulkita kahdella tavalla: romanttisena rakkauslauluna, tai sitten tarinana kahden viikon ryyppyputkesta jonka viimeinen yö on se kaikista tuskallisin. Mietin sitten, voisiko näitä kahta tulkintatapaa yhdistää, sillä tavallaanhan ihminen rakastuessaan johonkin toiseen on humalassa rakkaudesta ja ihastuksesta ja mitä jos se humala olisi niin vahva, että hän ei näe muita kuin rakkaimpansa, eikä häntä saa ollenkaan maan tasolle.
Noh, tuumasta toimeen ja tällainen siitä tuli - Tarina miehestä, joka päästä varpaisiin rakastuu pikkusiskoonsa ja joka kokee täysin rakkauden tuoman humalankaltaisen tilan, joka tuhoaa hänen ympärillään olevia sosiaalisia suhteita, koska hän ei välitä muista kuin pikkusiskostaan.
Batahommist kiitus:
Kahvikoala: youtube.com/channel/UCbEnGUJQVtIF3jixrlPa0EA
MämmiKunniaan: youtube.com/user/MammiKunniaan2
Used source materials:
Mirai Nikki
Mawaru Penguindrum
Shimoneta
Bakemonogatari
School Days
Elfen Lied
Baka to Test to Shoukanjuu Ni!
Shuffle!
Higurashi no Naku Koro ni
Mahou Shoujo Site
Yleisöäänestyksen 4. sija, ei todellakaan paha!
AMV-kollaboraatio Puhehuheen kanssa.
youtube.com/user/Puhehuhe
Kun keväällä kuulin tämän kappaleen ensi kertaa, tiesin heti että tästä pitää tehdä AMV, jos ei joku muu, niin minä. Tiesin myös valmiiksi, että omat skillini ei tule riittämään kappaleen huumorin kantamiseen, joten tiesin ketä kysyä videota kanssani tekemään: Puhehuhe.
Toki, uusi videoprojekti tarkoitti itselläni sitä, että opitaan uusia asioita, joten tässä videossa itselleni enemmän uutena asiana oli kunnollinen maskausten tekeminen sekä yksittäisten efektien luominen, kuten vaikkapa lopun "Chorus Build"-kohdassa olevat blurrit, joiden tekemiseen sain vinkkejä hieman ulkopuolisista lähteistä.
Animeksi Kaguya-sama valikoitui ihan sillä, että siinä on tietynlainen flirttaileva fiilis, joka myös kappaleesta löytyy.
Mitä tulee editointiaikaan, niin me käytettiin tähän videoon aikaa lähes nonstoppina pari viikkoa, lähes joka päivä editoiden jotain tähän videoon. Video valmistui 3.8.2019.
Audio:
Pasi ja Anssi - Tilttiin
Käytetyt lähteet:
Accel World
Dakara Boku wa, H ga Dekinai.
Denki-gai no Honya-san
Doki Doki Literature Club
Dumbbell na Kilo Moteru
Kaguya-sama wa Kokurasetai - Tensai-tachi no Renai Zunousen
Lucky Star
Nazo no Kanojo X
Nichijou - My Ordinary Life
Tanoshii Mumin Ikka
Uma Musume: Pretty Derby
Kidokset
BanaaniTassu:
youtube.com/channel/UCQ1Unqhy4WdhNGt46obsCKg
Elfeni:
youtube.com/user/Elfeni
Sivis:
youtube.com/user/Sivistin
xappalose:
youtube.com/channel/UCzjhpIiJkO68I84djx10pjA
Hakukoneille: PhD - Flirttailun Käsikirja
Laitoin tän Traconin kisaan, mut ei sit menny.
Välillä käy niin, että kun lähden katsomaan jotain animea ja satun kuulemaan myös sattumalta kappaleen joka osuu vähän liiankin hyvin yhteen tämän kanssa, niin AMV-suoni alkaa sykkiä. Näin kävi antologiasarja Aoi Bungaku Seriesin ensimmäisen tarinan kanssa, sillä tässä sattuu sopivasti olemaan kappaleen tavoin osuva pettämistilanne, jonka halusin tuoda tähän videoon kappaleen sääntöjen mukaisesti.
Anime: Aoi Bungaku Series: Ningen Shikkoku
Audio: Faija - Suomalaisen miehen kyyneleet
Kidokset:
Elfeni (Betaus)
Puhehuhe (Audion leikkaus)
What if the love between Kaguya and Miyuki would´ve been one-sided and just from one persons view? Thats the angle i took on with this video.
Ofc, i should explain the name. "Just Fall in Love!" is the thing that you are shouting when watching this anime. The song wasn´t actually picked by me, but a friend of mine, Kintoki suggested this song for me. So i assume its thanks to that guy?
Tuskin tulen tätä mihinkään kisaan heittämään, niin parempi julkaista tänä nyt.
Itse videossa olen ottanut näkökulmakseni "Mitä jos..."-tyylisen skenaarion.
"Mitä jos tämä romantiikka olisikin yksipuolista?" Ja mitä itse videon nimeen tulee, "Just Fall in Love!" tarkoittanee ihan selkeästi sitä, mitä katsoja huutaisi kun näkisi tämän kaksikon romanttisen kissa ja hiiri -leikin.
Ja kappalevalinta ei täysin ollut ihan omani, vaan otin tämän ehdotuksena eräältä toveriltani, Kintokilta. Kiitokset hänelle!
Mun pitäis osata kuvailla tän videon tekoprosessia, mutta en osaa kovinkaan monipuolisesti. Sen mitä voin kumminkin kertoa on se että tätä videota tehdessä opettelin käyttämään AviSynthiä ja VirtualDubia klippien leikkaamista varten, jolloin laadun pitäisi parantua ainakin vähän.
Animevalinnaksi Nazo no Kanojo X päätyi ihan katselun perusteella. Katselin sarjan ja se sai miettimään että millaisen AMV:n tästä saisi oikein aikaan. Kyselin ihmisiltä kappale-ehdotuksia, mutta koska heiltä ei niitä irronnut, päädyin jostain syystä hyvinkin juustoiseen vaihtoehtoon: Suomalaiseen tanssilattia-iskelmään a la Charles Plogman ja tämän Jalat Alta -hittikappaleeseen vuodelta 2005. Kappalevalintaan saattoi vaikuttaa muutama tekijä, joista tärkeimpänä voin sanoa erään henkilön, nimittäin Tsudon. Että jooh...
Mitä itse videoon tulee, niin tämä kuvaa parisuhdetta hieman vinksahtaneesta näkövinkkelistä kun tämän pariskunnan yhdistävä tekijä on syljenvaihto. Se ei ehkä ole se kaikista romanttisin ele, jota kuvittelisi ihmisen tekevän rakkaalleen, mutta kyllä se näyttää tässä tapauksessa toimivan erittäin hyvin romanttisessa mielessä.
Jokainen AMV-editoija on ollut tilanteessa, jossa kisakuumotukset ottavat vallan kisaajasta, eikä stressipalleroinnilta saa rauhaa. Tässä tilanteessa on myös meidän AMV:mme sankari Raku, jonka kohtalokasta kisaviikonloppua päästään seuraamaan.
Tämän lisäksi sankarimme mieltä vaivaa myös muille sinkuille tuttu ongelma - toisinaan hankala deittailuelämä. Ja mikä näitä asioita yhdistää? Noh, video sen kertoo.
Video on toteutettu yhteistyössä Kahvikoalan kanssa, jonka kanavalle linkki alla:
youtube.com/channel/UCbEnGUJQVtIF3jixrlPa0EA
Betahommist kiitokset:
KimSjopi
Sawnah
Tsudo
En itse tänä vuonna tapahtumaan pääse paikalle viettämään Maratonia, mutta kontribuloin kumminkin tapahtumalle omanlaiseni AMV-fiiliksillä tehdyn trailerivideon.
Toivottavasti tapahtuma menee hyvin!


